Kolmas kilpailupäivä pääsi yöllä alkaneen sateen vuoksi käyntiin vasta puolen päivän jälkeen. Suomalaisia oli kaksinpelin ensimmäisellä kierroksella 7 pelaajaa, joista tiensä toiselle kierrokselle selvittivät Oskari Eerola, Linus Lagerbohm ja Iiro Vasa. Yleisöä eniten kiinnostanut ottelu oli Petros Tsitsipas/Elias Julian Verner, josta kreikkalainen Tsitsipas selviytyi 6-2, 6-2 voittajana. Sadeviivästyksen vuoksi kaksi ensimmäisen kierroksen kaksinpeliä jouduttiin siirtämään huomiselle. Huomenna turnaus jatkuu klo 10.00, jolloin pelataan kaksi tänään pelaamatta jäänyttä, ensimmäisen kierroksen ottelua ja kahdeksan toisen kierroksen ottelua, lisäksi pelataan yksi ensimmäisen kierroksen nelinpeli ja neljä nelinpelin puolivälierää. Tervetuloa kannustamaan ja aistimaan kansainvälistä tennistunnelmaa!